Tervetuloa blogiini viihtymään

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Synttärit

Viettelin tuossa reilu viikko sitten syntymäpäiviä perheen, suvun ja ihanien ystävieni kanssa. Osa ystävistäni on niitä ihan ensimmäisiä sieltä lapsuudesta ja osa elämänvarrella saatuja, mutta kaikki yhtä tärkeitä ja rakkaita. Juhlat olivat aivan ihanat ja juuri sellaiset sopivan rennot niinkuin toivoinkin. Juhlissa oli syömistä ja juomista sopivassa suhteessa, laulu esitystä, karaokea, tanssia ja muutenvaan yhdessä oloa ja nauttimista. Ilmakin oli päivän kunniaksi mitä ihanin aurinko paisto koko päivän ja ilta oli leuto ja sateeton.


Siinä seisot vuosipäivänäsi
Uuden kilometripylvään vierellä
Seuraavaa etappia ei vielä näy
Edellinen painuu horisonttiin


Siinä seisot kädet taskuissa
Taskut täynnä muistoja
Mietit onko siitä niin kauan
Katsot ympärillesi ja huomaat
Kyllä, niin se on
On täytynyt kulua aikaa
Saada kaikki tämä elon ihanuus.
 
 
Kukkia niin kauniita sain todella paljon. Oli ihana nauttia siintä valtaisasta kukkamerestä päivä toisensa jälkeen. Nyt kaikki kukat on jo lakastuneet mutta muistoissa on kuitenkin niiden kauneus.
 
 
 

 
 
 
 
 
 


 
 
 
 
Halusin tarjota minulle tärkeille ihmisille parasta mahdollista ja siksi salaattipöydän suunnittelemiseen menikin pitkä tovi. Kaikki tarjoilu teki hyvin kauppansa joten makukin oli ilmeisesti kohdillaan. Täytekakkujenkin kohdalla päätin suunnitella jotakin ihan uutta siis jotakin sellaista mitä en ollut aikaisemmin tehnyt. Kakut meinasi jopa loppua kesken ja saivat todella paljon kehuja. Kakuista unohdin ottaa kuvat silloin kun ne olivat valmiita ja yksi kakku oli jo loppunut ja kahdesta oli vain pienet palat jäljellä kun kamera osui kohdalle. Kakkuina oli Puolukkajuustokakku, Suklaakakku ja Mustikkakermakakku.
 
 







 
 
Lahjojen määrä ja ihanuus sai minut ihan sanattomaksi. Sain seitsämän erilaista lahjakorttia ja lukuisia muita aivan ihania lahjoja. Kiitos ihanat ja rakkaat ihmiset niistä.


Ihana kunnon yleiskone

Polkupyörä

Hurmaava nalle herra
 
Kivituikut ja lasilautanen
Ihana lyhty

Lisää lyhtyjä


Lisää lyhtyjä, tuoksulyhty
 

Ystävän tekemä aivan ihastuttava enkeli, parempi kuva heti kun hän löytää paikkansa.

Ystävän tekemä ihana kaulakoru


 
 

1 kommentti: