Tervetuloa blogiini viihtymään

tiistai 18. syyskuuta 2012

Sienipekoonipiirakka

Kuopuksen kummi-setä toivoi sienipiirakka lauantaiselle visiitille, kun juhlittiin esikoisen synttäreitä. Ajattelin laittaa miehen tekemään sen kun en itse vielä kovin saisi touhuilla. No pitihän se sitten itse kuitenkin tehdä kun oli helpompi mukamas itse kuin neuvo toista. En muista, että aikaisemmin olisin kyseistä piirakkaa tehnytkään joten kokeilu versio tuli, mutta maistui kuulemma oikein makoisalle.

Ohjeesta tulee n. 40 cm piirakkavuoan kokoinen.

Pohja;

4    dl   jauhoja (graham ja vehnä)
½   tl    suolaa
1    tl    leivinjauhetta
½  dl    öljyä
1   dl    vettä

Sekoita kuivat aineet sekaisin ja lisää öljy joukkoon. Nypi taikina niin, että öljy sekoittuu hyvin. Lopuksi lisää vesi, sekoita älä vaivaa. Öljyä piirakka vuoka ja taputtele taikina vuokaan.

Täyte;

1   rkl   voita
1 rasia kuutioitua  pekoonia
3   dl    sieniä (esihöyrytettyjä)
1          sipuli
            yrttisuolaa maun mukaan
1  prk   smetanaa (120 g)
2    dl   kermaa
1          muna
2    dl   juustoraastetta

Laita kuumalle paistinpannulle voita ja sienet, sipulit ja pekoonit pannulle ruskistumaan. Voin voi jättää pois jos pekooni on oikein rasvaista. Kun seos on sopivasti paistunut mausta se ja laita piirakkapohjan päälle. Sekoita kulhossa smetana, kerma ja kananmuna ja lisää sieniseoksen päälle. Viimeisenä lisää juustoraaste.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.


 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti