Tervetuloa blogiini viihtymään

maanantai 21. toukokuuta 2012

Parsaa



Mies on jo pitkään toivonut jotakin ruokaa jossa on tuoretta parsaa. Olen sillai varovaisesti lupaillut, kun ei tuo parsa oikein kuulu minun herkkuihini. No en siis ole mitään aikaisemmin siitä tehnytkään, mutta ei auttanut kuin ruveta etsimään netistä erilaisia ohjeita.  Ystävän blogissa oli sittten kuva perus parsa annoksesta hollandais kastikeella. Siis tuumasta toimeen. Annos sai kovasti kiitosta mieheltäni ja tytärkin uskalsi maistaa ja sanoi, että ei hassumpaa.

Valkoinen parsa kuoritaan aina, koska pinta on säikeinen. Kuorimiseen soveltuu parhaiten liikkuvateräinen kuorimaveitsi. Parsatanko asetetaan leikkuulaudalle ja kuorimisessa edetään nupun alta tyveen päin. Tyvestä poistetaan 3 - 5 cm puumaista osaa. Vihreä parsa kuoritaan vain, jos varsi tuntuu tyviosasta puumaiselta ja kuori paksulta. Useimmiten riittää, että kuoritaan alin kolmannes. Pane kuoritut parsat odottamaan keittämistä kylmään veteen. Parsankuoret ja tyviosat voi käyttää hyväksi liemiaineksena.


Parsan keitto-ohjeet

Kiehauta 2 litraa vettä puolelle kilolle parsaa, lisää 1 rkl suolaa ja 1 - 2 palaa sokeria. Myös tilkka sitruunamehua, öljyä tai nokare voita sopivat keitinveteen hyvin. Lisää parsat ja anna niiden kiehua hiljalleen. Vihreä parsa ja ohuet valkoiset parsat kypsyvät jopa alle viidessä minuutissa. Tukevampi valkoinen ja violetti parsa vaativat vähintään 5 - 7 minuutin, jopa 10 minuutin keittoajan. Aika lasketaan siitä, kun vesi uudelleen parsojen lisäämisen jälkeen alkaa kiehua

Parsan lisäkkeet

Hollanninkastike on parsan perinteinen kumppani. Hollannin kastike onnistuu hyvin pussituotteesta ja nykyään kastiketta saa myös lämmitystä vaille valmiina. Italialaiset tarjoavat vihreää parsaa voisulan ja parmesaaniraasteen kanssa. Puolalaiset lisäävät parsalle keitettyä, hienonnettua kananmunaa

Ilmakuivattu kinkku tai muu ohueksi leikattu kinkku on tyypillinen parsan lisäke. Miedot maut eivät peitä parsan hienostunutta aromia. Parsa sopii kalan, äyriäisten, possun- tai broilerinlihan kanssa. Parsa, lämminsavustettu lohi ja korvasienikastike on kevään klassikkoherkku

Minä pilkoin ilmakuivattua kinkkua parsan päälle ja sitten lisäsin vielä Hollandaise kastiketta päälle. Kastikkeen kohdalla oikaisin ja tein sen pussista.

 








1 kommentti:

  1. Parsan kanssa sopii hyvin myös parmankinkku.. eli kun parsan ketoo parman kinkkuun. Oih. Hyviä vinkkejä saa kun käy kurkkimassa netistä eri ravintoloiden kausi ruokalistoja;) Saksassa syötiin paistetun lohen ja perunoiden seurana parsaa. On se vaan hyvää :)

    VastaaPoista