Tervetuloa blogiini viihtymään

tiistai 29. toukokuuta 2012

Pihalla

Viimeaikoina on tullut oltua melkoisen paljon pihalla ja piha hommissa. Puutarhallakin on tullut käytyä jo kahdesti ja kahdella eri puutarhalla. Ensin oli viime perjantaina Ensin käytiin Toikan puutarhalla josta mukaan tarttui muutama amppeli ja yrttejä. Toiseksi käytiin yhdellä pienemmällä puutarhalla jossa hinnatkin olivat mukavasti pienemmät. Sieltä sitten mukaan tarttui hyvin paljon enemmän hyötykasveja ja kasvimaalle samettikukkaa. Vielä olisi jonkin verran kasvimaalle ostettava istutettavaa sekä lisää samettikukkia. Huvimajan laitto on edelleen hiukan kesken kun pitäisi lähtä etsimään sinne jotakin uutta kivaa. Kaikki kukkapenkit on nyt kitketty ja laitettu kesäkuntoon, tosin ei se kovin iso homma ole kun on katekankaat penkissä niin ei sieltä valtavasti tule rikkaruohoa läpi. Omenapuut alkaa olla ihanasti kukassa ja toivottavasti tänävuonnakin tulisi satoa niistä. Laittelempa taas hiukan kuvia pihaltamme niin voi sitten verrata niitä aikaisempiin ja huomata huiman kasvun.


Postilaatikko on vaihtunut kukkapottiin


ihana iso amppeli pääsi pölkynpäälle eikä roikkumaan

Ihana kurjenmiekka suihkulähteen reunalla

Kuunliljat ovat kasvaneet aivan huikeasti

Lipstikka sai oman kasvulaatikon ettei leviä ihan kaikkiallle

Tomaatteja

paprikaa

paprikaa, tomaattia ja chiliä

Kesäpyörä entisellä paikallansa

Lisää petunia amppelia

Ruusutkin kasvavat jo näin hienosti penkissä


Köynnös hortensia joka viime vuonna oli ihan onneton lähti kasvuun sittenkin

Ihana omenapuun kukka

Lisää omenapuun kukkaa

Yksi kasvilava ja valtaisa raparperi pehko takana

Raparperiä

Ruohosipulikin on jo tosi iso

Ihana sireeni nyt jo melkein kukkimassa

lauantai 26. toukokuuta 2012

Lohkopiirakka

Meillä täällä kaakkois suomessa on omat perinneruuat tai oikeammin äitini on karjalainen ja sieltä tulee jotakin ruokia ja sitten ehkä osa täältä kotipaikkakunnaltakin. Yksi suurista herkuista on lohkopiirakka jota itse en kyllä ole koskaan tehnyt, mutta äitini tekee sitä säännöllisesti ja se on todella hyvää. Eilen hän oli sitä taas jälleen kerran tehnyt ja soitti, että tule hekemaan teillekkin. Etsin ohjeen netistä ja laitan sen nyt tähän josko itsekin joskus opettelisin kyseistä herkkua tekemään. Kuvan otin tästä herkusta ennen kuin se meni parempiin suihin.

PERINTEINEN KARJALAINEN HERKKU, JOLLA MONTA NIMEÄ JA VALMISTUSTAPAA, PITÄJÄSTÄ ja jopa talosta riippuen.

LOHKOPIIRAKKA, HAKKELUSPIIRAKKA, HAKKOOPIIRAKKA, KURNIEKKA, RUSUPIIRAKKA, LANTTUKUKKO, LIHAKUKKO ...

Nykyisin lohkopiirakka on suosittu herkku ainakin Kaakkoisessa Suomessa. Miehikkälässä ja Virolahdella sitä valmistetaan monessa talossa ja jopa paikallinen leipomo sitä valmistaa.

HISTORIAA:

Paksukuorista umpipiirakkaa, joka vaatii pitkän kypsymisajan ja johon täytteet laitettiin raakoina, nimitettiin Pohjoiskarjalassa ja Laatokankarjalassa kukoiksi. Eteläkarjalassa, länsikarjalassa, Kymenlaaksossa ja rannikkopitäjissä käytettiin nimitystä piirakka. Muodoltaan umpipiirakat olivat joko pyöreitä, puolikuun muotoisia tai suorakaiteen muotoon leivottuja. Pohjoiskarjalainen kukko leivottiin muodoltaan usein korkeammaksi. Täytteinä käytettiin lihaa, ryynejä, kalaa, kaalia, sieniä, lanttua, perunaa, sipulia tai näiden yhdistelmiä. Kuorena käytettiin joko hapanleipätaikinaa tai happamatonta ruis/vehnätaikinaa.


Kuori:

3/4 l kylmää vettä

5 tl hienoa merisuolaa

250 g pehmeää voita

1 muna

n.9 dl ruisjauhoja

n.8 dl vehnäjauhoja

kuoreksi käy myös n. 1 kg ruisleipätaikinaa


täytteeksi:

3/4 kg lanttua

3/4 kg perunaa

400 g sianlihaa (suikalepossua tai siankylkeä)

1 rkl hienoa merisuolaa


Sekoita vesi, suola, muna. Lisää jauhoja pikkuhiljaa sekaan vaivaten. Lisää myös pehmeä voi. Alusta kiinteä taikina.

Kauli n. 1 cm paksuiseksi levyksi, leivinpaperin päällä, nosta uunipellille. (voit toki käyttää kuorena hapanleipätaikinaakin, jos sellaista on saatavilla).

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Kuori perunat ja lantut. Siivuta ohuiksi lastuiksi. (juurekset voi myös "hakata" veitsellä pieniksi kuutioiksi, hakkelukseksi). Suikaloi liha pieneksi. Levitä täyteaineita kerroksittain puolelle taikina-alasta, lisää väliin myös suolaa. Päälimmäisiksi rasvaisia kylkisiivuja.Taita taikina päälle ja sulje saumat nyppimällä ja vettä apuna käyttäen tiiviiksi.

Laita 250 asteiseen uuniin ja laske lämpö nyt 175 asteeseen. Anna kypsyä n. 2-2,5 tuntia. Välillä kannattaa pintaa sutia voisulalla. Viimeisen tunnin ajaksi voit kääriä piirakan folioon. Ota uunista, kääri paksuun pyyhkeeseen ja vaikkapa villapaitaan ja nyt rauhassa jälkikypsyä ja jäähtyä kolmisen tuntia, näin kuori pehmenee ja piirakka muhii meheväksi.






Suklaamuffinssit

noin 12 kpl

100     g    voita
3/4     dl    maitoa
2               munaa
1 1/2  dl    sokeria
2 1/2  dl    vehnäjauhoja
1         tl    leivinjauhetta
1 1/2 rkl   perunajauhoja
1         tl   vaniljasokeria
2       rkl   kaakaota

Sulata voi ja lisää maito.  Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet omassa kulhossa sekaisin. Lisää jauhoseos vuorotellen maitoseoksen kanssa munavaahtoon. Annostele taikina muffinssivuokiin. Laita jokaiseen vuokaan yksi mini pätkis pala. Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia. Paistamisen jälkeen ota paperivuoat pois ja koristele muffinssit esim. tomusokerilla ja mansikkalohkolla.









torstai 24. toukokuuta 2012

Raparperipiirakka

Ostin uuden Leivotaan lehden ja olin taas iloisesti yllättynyt sillä oli siinä niin paljon hyviä reseptejä. Heti piti jotakin reseptiä kokeilla ja koska raparperit on niin isoja päätin kokeilla raparperipiirakkaa.

Piirakasta tulee noin 12 palaa

50   g   voita
50   g   rypsiöljyä
2    dl   sokeria
3         munaa
1    dl  kermaviiliä
3    dl  vehnäjauhoja
1     tl  leivinjauhetta

Sekoita huoneenlämpöinen  voi ja rypsiöljy vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri, munat, kermaviili, ja jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan, jonka halkaisia on n. 24 cm.

Täyte;

150   g    raparperia  (minä laitoin 2 isoa ja paksua vartta)
1       tl    perunajauhoja (minä taisin laittaa 2 tl)
1      dl    paahdettuja suola cashewpähkinöitä (jätin kokonaan pois)
1      dl    sokeria (oma lisäys ohjeessä ei tätä ollut)

Paloittele raparperit ja sekoita yhteen perunajauhojen kanssa. Rouhi pähkinät. Levitä ensin raparperit ja sitten pähkinät piirakan päälle. Minä lisäsin raparperien joukkoon vielä sokeria kun raparperit on aikas happamia.

Paista uunissa keskitasolla noin 20-25 minuuttia 200 asteessa. Siivilöi kakun päälle tomusokeria ennen tarjoilua.





maanantai 21. toukokuuta 2012

Parsaa



Mies on jo pitkään toivonut jotakin ruokaa jossa on tuoretta parsaa. Olen sillai varovaisesti lupaillut, kun ei tuo parsa oikein kuulu minun herkkuihini. No en siis ole mitään aikaisemmin siitä tehnytkään, mutta ei auttanut kuin ruveta etsimään netistä erilaisia ohjeita.  Ystävän blogissa oli sittten kuva perus parsa annoksesta hollandais kastikeella. Siis tuumasta toimeen. Annos sai kovasti kiitosta mieheltäni ja tytärkin uskalsi maistaa ja sanoi, että ei hassumpaa.

Valkoinen parsa kuoritaan aina, koska pinta on säikeinen. Kuorimiseen soveltuu parhaiten liikkuvateräinen kuorimaveitsi. Parsatanko asetetaan leikkuulaudalle ja kuorimisessa edetään nupun alta tyveen päin. Tyvestä poistetaan 3 - 5 cm puumaista osaa. Vihreä parsa kuoritaan vain, jos varsi tuntuu tyviosasta puumaiselta ja kuori paksulta. Useimmiten riittää, että kuoritaan alin kolmannes. Pane kuoritut parsat odottamaan keittämistä kylmään veteen. Parsankuoret ja tyviosat voi käyttää hyväksi liemiaineksena.


Parsan keitto-ohjeet

Kiehauta 2 litraa vettä puolelle kilolle parsaa, lisää 1 rkl suolaa ja 1 - 2 palaa sokeria. Myös tilkka sitruunamehua, öljyä tai nokare voita sopivat keitinveteen hyvin. Lisää parsat ja anna niiden kiehua hiljalleen. Vihreä parsa ja ohuet valkoiset parsat kypsyvät jopa alle viidessä minuutissa. Tukevampi valkoinen ja violetti parsa vaativat vähintään 5 - 7 minuutin, jopa 10 minuutin keittoajan. Aika lasketaan siitä, kun vesi uudelleen parsojen lisäämisen jälkeen alkaa kiehua

Parsan lisäkkeet

Hollanninkastike on parsan perinteinen kumppani. Hollannin kastike onnistuu hyvin pussituotteesta ja nykyään kastiketta saa myös lämmitystä vaille valmiina. Italialaiset tarjoavat vihreää parsaa voisulan ja parmesaaniraasteen kanssa. Puolalaiset lisäävät parsalle keitettyä, hienonnettua kananmunaa

Ilmakuivattu kinkku tai muu ohueksi leikattu kinkku on tyypillinen parsan lisäke. Miedot maut eivät peitä parsan hienostunutta aromia. Parsa sopii kalan, äyriäisten, possun- tai broilerinlihan kanssa. Parsa, lämminsavustettu lohi ja korvasienikastike on kevään klassikkoherkku

Minä pilkoin ilmakuivattua kinkkua parsan päälle ja sitten lisäsin vielä Hollandaise kastiketta päälle. Kastikkeen kohdalla oikaisin ja tein sen pussista.

 








lauantai 19. toukokuuta 2012

Maa-artisokkakeitto

Ainesosat

600  g    maa-artisokkaa
300  g    perunaa
7     dl    vettä
1            sipuli
              suolaa
              mustapippuria
2     dl    kermaa

Valmistusohje

  • Tämä on helppo kasvissosekeitto, johon suurin uurastus on muhkuraisten maa-artisokkien kuoriminen.
  • Keitä vedessä perunoita ja maa-artisokkaa sekä sipulia. Kun juurekset ovat kypsiä, soseuta keitto lisää kerma ja mausta maun mukaan suolalla, pippurilla.
  • Kermaa voi myös laittaa vähemmin tai vaihtaa sen maitoon. Myös tuorejuusto käy kerman tilalle.







torstai 17. toukokuuta 2012

Juhlat

Olimme eilen mieheni kanssa ystäväperheen juhlissa jotka oli aivan ainutkertaiset ja niin ihanat, että sitä ei pysty edes sanoin kuvaamaan. Juhlat oli pienet ja intiimit, mutta juuri ystäviemme näköiset. Pappi oli ihana, hän puhui kauniisti koskettaen koko perhettä ja meitä perheelle läheisiä ja tärkeitä ihmisiä. Harvoin tapaa papin joka ottaa asiakseen tutustua perheeseen niin syvällisesti. Pappi puhui myös kipeistä ja vaikeista asioista niin kauniisti ja lempeästi. Pappi oli meille kaikille jo entuudestaa tuttu sillä olihan hän ollut jo marraskuussa ystävä perheemme poikien kaste pappina ja silloin meidän perheen nuoret saivat ensimmäiset kummilapsensa. Minulla pappi oli jo vuoden takainen tuttavuus, kun hän oli minun yhden kummilapsen rippipappi. Juhlat jatkuivat varsinaisen tilaisuuden jälkeen vielä ystävä perheemme kotona jossa saimme maistella ihania ruokia ja juhlakakkua. Ilta oli jo melkoisen pitkällä ennen kuin maltoimme lähteä kotiin päin.  Ja se mikä tästä kaiken ihanuuden lisäksi teki niin ainutlaatuisen juhlan oli se, että ystäviemme avioliiton siunaamisen lisäksi ensin morsian kastettiin ja konfirmoitiin. Siis juhlan aiheita oli kolme kaste, konfirmointi ja avioliiton siunaaminen ja kaikki samalle henkilölle. Tälläisiä juhlia harva saa juhlia joten olimme siis etuoikeutettuja.






maanantai 14. toukokuuta 2012

Puutarha

Napsin hiukan kuvia pihaltamme. On hauskaa sitten katsoa mitä muutaman viikon päästä löytyy, onko uusia kukkia noussut ylös ja kuinka isot lehdet on puissa jne. On se vaan joka kevät yhtä jännittävää katsoa mitä sieltä maasta nousee ja kuinka kaunista kaikki on. Tersseista ja huvimajasta en vielä ole kuvia ottanut koska niiden siivoukset ja laittamiset on vielä vaiheessa.

Rautapataa istutettiin ruusu ei sitten tarvitse jokavuosi miettiä, että minkälaisen asetelman siihen laittaisi.

Esikoita, äidiltä saatuja. Kukkivat tosi kauniisti. angervon alutkin jo etualalla näkyvissä.

Keväöän varma on orvokkiruukku pihalla

Kesäpyörä odottelee lämpeneviä ilmoja jotta saisi kukkia kyytiin

Suihkulähdettä ei vielä ole laitettu kesä kuntoon, mutta liljat on jo tosi hyvän kokoisia

Karhunvadelma rehottaa ja oksat on ainakin osa n. neljä metrisiä

Raparperit on kasvaneet myös vauhdilla, eiköhän sitä jo parin viikon päästä saa piirakkaa

Ruohosipuli on jo näin iso kasvilavassa

Tähän entiseen vadelmapuskien paikkaan pitäisi laittaa joko kasvihuone tai lisää kasvilavoja


Omenapuun alusta kivetys siistittynä

Nyt kuunliljat jo näin isoja

Huvimajan kulmalla penkki odottaa istujaansa

Kyynelkoivu joka on vasta yhden kesä ollut alkaa muistuttamaan puuta

Meidän pihan ikuinen kevät ongelma ja niistä kun ei eroon tunnu pääsevän millään. Paitsi onhan ne oikeastaan aikas komeita vaikka keltaisesta en oikein pidäkkään

Lisää esikkoja

Portinpielen sireeni joka on jo elonsa aikana kolmannessa paikassa ja hyvin kasvaa



Työ asioita

Tänäänkin on sanut nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Tosin osa päivästä meni koulutuksessa Kotkassa ja aiheena oli kehitysvammaisen päihdeongelmat sekä kehitysvammaisen seksuaalisuus. On ihan hyvä aina silloin tällöin käydä täydennyskoulutuksissa. En kyllä nyt ole ihan varma sainko näistä koulutuksista mitenkään hirveästi uutta tietoa, mutta kunhan ensin sulatteleen sen tiedon paljouden ja laittelee omiin lokeroihinsa eiköhän sieltä aina jotakin uutta ja tärkeää löydy. Viime torstaina olin palokulutuksessa ja onhan se toki tärkeää tietää miten palotauluja luetaan ja miten palo tilanteessa toimitaan. Toivon kuitenkin ettei niitä tietoja koskaan tarvitse käytännössä testailla. Viime torstaina minulla oli myös kehityskeskustelu esimiehen kanssa. On siis tullut tällä vapaalla tehtyä noita työasioita enemmänkin. Nyt kun vauhtiin pääsi niin voisihan sitä vielä jotakin muutakin koulutusta tms. tehdä olisihan tässä vielä ihan kaikki 3 päivää aikaa ennen kuin työt alkaa taas. No jos nyt ei sitten kuitenkaan kun kahden viikon päästä vapaaviikon lauantaina lähden vielä kehitysvammaisten lavatansseihin lisä käsiksi. No ainahan tämä piristää kun tulee poikkeamia normaaleihin rutiineihin.

Mistä huomaat olevasi äiti

1. Jaat jäätelöä viivottimella, että kaikki saavat yhtä suuren palan.
2. Et muista kammata hiuksiasi joka päivä.
3. Piiloudut kylpyhuoneeseen ollaksesi yksin.
4. Lapsesi oksentaa ja sinä kiiruhdat ottamaan oksennuksen päällesi.
5. Jonkun toisen lapsi oksentaa synttäreillä. Sinä jatkat syömistä.
6. Toivot, että ketsuppi on vihannes, sillä se on ainoa tapa saada lapsi syömään.
7. Et voi luopua vauvan vaatteista – se tuntuu niin lopulliselta.
8. Kuulet oman äitisi äänen tulevan suustasi, kun sanot:”Ei noilla kengillä!”
9. Lakkaat kritisoimasta äitisi kasvatumenetelmiä.
10. Palkkaat lastehoitajan, koska et ole käynyt miehesi kanssa ulkona ikuisuuksiin ja käytät puolet ajasta soittamalla kotiin tarkistaen, että lapset voivat hyvin.
11. Sanot ainakin kerra päivässä:”Minusta ei ole tähän”, mutta tiedät ettet vaihtaisi sitä mihinkään.





Äitienpäivä !

Ihana äitienpäivä on takana ja huomenna se sitten on maanantai. Kaunis auringon paisteinen päivä oli tämä äitien päivä. Tosin tuuli oli kovin kylmä. Syömässä käytiin mummon patojen ääressä ja olikin todella maukasta ruokaa niinkuin aina äidin tekemä on. Itse valmistin voileipäkakun ja juustokakun joita ollaan kotona nautiskeltu. Kävin myös kuuntelemassa lapsi- ja nuorisokuoro Kirvisten konserttia. Omat lapset on laulaneet molemmat kuorossa aikanaan ja tänään oli toivottu vanhoja kuorolaisia vahvistukseksi. Esikoinen ei suostunut lähtemään mutta kuopus suostui kun kaverit houkuttelivat. Hieno oli konsertti ja äideistä parhain oli kyyneleet silmiin saava laulu. Kakkujen ohjeita laittelen tänne heti alkuviikosta kunhan kaikilta menoiltani ehdin.

Toivottavasti kaikki äidit on saaneet nauttia ihanasta äitienpäivästä läheisten ihmisten parissa.

kuopus laulamassa Kirvisten kanssa

Tälläinen ns. pikakakku piti tehdä jo lauantaiksi.

Kinkkuvoileipäkakku

Mansikkajuustokakku suklaisilla mansikoilla

Ihanat suklaamansikat