Tervetuloa blogiini viihtymään

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Suklaapiirakka

Olin päättänyt tehdä jotakin leivonnaista suklaasta sillä onhan suklaa yksi pääsiäisen herkku. En meinannu millään keksiä mitä tekisin ajatuksena kuitenkin oli, että jotakin uutta ennen tekemätöntä. Seikkailin ja seikkailin netissä ja selasin keittokirjoja kunnes ihan sattumalta eteeni tupsahti tämä resepti Toverusten Tortut blogista ja ei kun kokeilemaan.

Ohjeesta tulee uunipellillinen.

Pohja;
200 g voita
2½ dlvettä
4 rkl kaakao
1 tl suolaa
6      dl    jauhoja
4 dl sokeria
1½   tl     sodaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl piimää
2 munaa


Kuorrute;
159 g pehmeää voita
1½ rkl kaakaota
1½ rkl maitoa
372 g tomusokeria

Sulata voi kattilassa lisää siihen vesi, kaakao ja suola. Sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet toisessa astiassa sekaisin. Lisää jauhoseokseen jäähtynyt voivesiseos. Sekoita piimä ja munat keskenään ja lisää se edellisten joukkoon. Sekoita nopeasti älä vaivaa. Levitä taikina uunipellille ja paista 200 asteessa noin 20 min.

Sekoita kuorutteen aineet kulhossa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Levitä jäähtyneen piirakan päälle ja raasta suklaata koristeeksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti