Tervetuloa blogiini viihtymään

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Mansikka juustokakku

Pohja;

100   g    voita
1     dl     sokeria tai ruokosokeria
1             kananmuna
2     dl     vehnäjauhoja
1     tl      leivinjauhetta


Sekoita pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna ja sekoita hyvin. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina kakkuvuoan pohjalle.  Paista 175 asteessa noin 20-25 min.


Täyte;

4    dl     kermaa
2    dl     rahkaa
1½ dl     sokeria
200 g     tuorejuustoa
1    levy valkosuklaata
              mansikka rouhetta
8            liivatelehteä
1    dl     vettä


Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon rahka, sokeri ja tuorejuusto sekoita tasaiseksi. Sulata suklaa mikrossa varovaisesti. Koska kaikki mirkot on erilaisia ei pysty tarkkaa aikaa sanoa itse laitoin täydellä teholla ja hiukan yli minuutti. Varo kuitenkin pitämästä liian kauan muuten suklaa menee rakeiseksi. Voit toki sulattaa suklaan vesihauteessakin. Lisää sulanut suklaa massan joukkoon ja sekoita. Lisää myös mansikkarouhe joukkoon. Laita liivatelehdet kylmään veteen niin että ne pehmenevät. Lämmitä 1 dl vettä kiehuvaksi ja ota sitten se pois levyltä, purista pehmeistä liivatelehdistä vesi pois ja laita kiehuvan veden joukkoon ja sekoita hyvin. Tämän jälkeen lisää livatelehti neste massan joukkoon ja sekoita nopeasti neste joukkoon niin että se menee tasaisesti kaikkialle.  Kaada massa jäähtyneen pohjan päälle. Laita kakkuvuuan päälle kelmu ja laita jääkaappiin jähmettymään.  Kun kakku on jähmettynyt irroita se vuoasta ja laita tarjoilulautaselle ja koristele mieleisesti minä laitoin mansikka rouhetta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti