Tervetuloa blogiini viihtymään

perjantai 15. marraskuuta 2013

Päätöksiä

Pitkän miettimisen ja pähkäilyn jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että lopetan tämän blogin kirjoittamisen. Päätös oli vaikea, mutta tämä juttu on tiensä päässä. Minulla ei vaan paukut enää riitä. Jos teen jotakin haluan sen myös tehdä hyvin ja perusteellisesti. Nyt kuitenkin koulu on ykkönen ja siihen menee paljon aikaa sen lisäksi on työ joka on myös hoidettava. No kaiken tämän edelle tietenkin menee perhe, läheiset ja ystävät jotka nyt on jääneet liian vähälle.

Bloggailu on kivaa ja antoisaa puuhaa ja kirjoittelu on minulle ollut tärkeä keino purkaa tuntojani. Bloggailu vie kuitenkin aikaa kun mietit tekstejä ja reseptejä, sen myös pitää mielestäni olla säännöllistä eikä voi pitää jatkuvasti pitkiä taukoja. Kuvien ottaminenkin vaati aikaa paljon aina pitää olla kamera valmiina ja joka paikassa mukana.

Sitten on vielä sekin, että monet reseptit on jaettu ja uusia ei jatkuvasti tule niin on sitten aika tylsää niitä päivitellä. Joulublogiani nyt yritän vielä päivitellä, mutta sitäkin aivan ajan puitteissa enkä yhtään enempää. Ehkä jossakin vaiheessa jotakin uutta ja uudentyyppistä blogia saatan suunnitella, mutta ei nyt ainakaan vielä. Kiitos kaikille teille jotka olette höpinöitäni jaksaneet seurailla ja hyvää jatkoa. Itse jatkan kyllä teidän blogien seuraamista joita tähänkin asti olen seuraillut.





 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isä ja lapsi

 
Lapsi:
Kerrohan isä oi, onko pyöreä maa
eikö onnensa lintua myös kiinni saa
miksi taivas niin kaunis ja siintävä on
sano ootko sä toisinaan myös onneton?
Kerrohan, missä aurinko nukkua saa
onko tuutuna sen meri, taivas vai maa
miksi pääse en lintujen luo lentämään
miksi kyyneleet nuo, isä, silmissäs nään?
Isä:
Pienoinen, kerron sen, niin on pyöreä maa
onnen linnunkin kyllä sä voit saavuttaa
siksi taivas on kaunis ja siintävä niin
ettei lintusi joutua voi kadoksiin.
Mutta aurinko ei nuku vaipuessaan,
tietä kuulle ja tähdille antaa se vaan
ja jos lentää sä voisit, ei lintuja ois
kyyneleittä en kuunnella sanojas vois.
Lapsi:
Jos on maa aivan niin kuin on palloni mun
kierrän sen, onnen tuon sitten syliisi sun.
Isä:
Pienoinen, sitä ei löydä kulkiessaan,
kerran luoksesi lintuna lentää se vaan.
Lapsi:
Missä sen pesä on, kunhan neuvoisit sen
syliis toisin ja pois sitä päästäisi en.
Isä:
Pienoinen, se on piilossa sydämen vain
ja sen löysin mä silloin kun sinut mä sain.
 
 
Hyvää Isänpäivää kaikille Isille !


 
 
 

perjantai 8. marraskuuta 2013

Ohraleipä

½ L kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
3 dl ohrahiutaleita
3 dl ohrajauhoja
5 dl vehnäjauhoja
1dl öljyä

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Lisää suola ja siirappi ja tarkista että on hyvin sekoittunut. Sekoita kaikki jauhot sekaisin. Lisää puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Lisää öljy ja loput jauhoista alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla noin ½ tuntia tai niin kauan, että taikina on kaksinkertainen.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa se kahteen osaan. Leivo leivästä joko kaksi rieskaa tai laita suorakaiteen muotoisiin vuokiin ja tee vuokaleipiä. Anna kohota vielä noin ½ tuntia ja paista 200 asteessa noin 30-40 minuttia.




 
 
 

Kauraleipä

½ l vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
4 dl kaurahiutaleita
9 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
1 dl öljyä

Liota hiiva veteen. Lisää suola ja hunaja. Lisää ensin kaurahiutaleet nesteeseen ja sitten noin puolet jauhoista. Alusta hyvin. Lisää öljy ja vielä loput jauhot. Alusta taikina tasaiseksi. Laita leivinliinan alle kohoamaan niin kauaksi aikaa, että taikina on kaksinkertaistunut.

Laita taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa tasaiseksi. Leivo mieleisiäsi leipiä taikinasta. Minä leivoin reikäleipiä. Paista 200 asteisessa uunissa. Taikinasta tulee 2 leipää.




 
 
 
 

Porkkanasämpylät

½ l kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl fariinisokeria
3 dl porkkana raastetta
10 dl vehnäjauhoja
3 dl graahamjauhoja
1 dl öljyä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri. sekoita hyvin sekaisin. Lisää porkkanaraaste ja lisää pikkuhiljaa jauhoja samalla alustaen. Lisää öljy ja loput jauhot. alusta hyvin ja tasaiseksi taikinaksi. Laita kohoamaan leivinliinan alle noin ½ tunniks tai niin kauan, että taikin on kaksinkertainen.

Kaada taikina jauhotetulle pöydä ja vaivaa tasaiseksi. jaa taikin noin 16 osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Kohota vielä noin ½ tuntia ja paista kauniin kullan värisiksi 200 asteisessa uunissa.




 
 
 
 
 

Ruispuolukkaleipä

2 leipää

50 g hiivaa
50 g margariinia tai voita
3 dl vettä
2 dl miedosti sokeroitua puolukkahilloa
1 tl suolaa
1,2-1,3 dl ruisjauhoja tai hiivaleipäjauhoja ja sihtiruisjauhoja

Murenna hiiva kulhoon. Sulata rasva kattilassa. Kaada sekaan vesi ja puolukkahillo. Lämmitä kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva pieneen tilkkaan taikinanestettä. Lisää loput neste, suola ja suurinosa jauhoista. Alusta ja lisää loputkin jauhot. Alusta taikaina tasaiseksi.

Laita taikina liinan alle kohoamaan noin tunniksi.

Nosta taikin ajauhotetulle pöydälle ja vaivaa notkeaksi. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile pitkäksi leiväksi. Kohota vielä 30 minuuttia. Paista 175 asteen lämmössä noin tunti.






 
 
 
 

Taikinaterapiaa

Vihdoinkin päätin pitää ihan kunnon leivonta päivän siis taikinaterapiaa. Mikä voisi paremmin rentouttaa, kuin leipominen. Tai tokihan se ei kaikille sovi, mutta minulle se on parasta rentoutumista mitä voi olla. Niin tai kyllä askarteleminenkin ajaa saman asian tai käsityöt tai hyvä kirja. No koska on ollut kiireinen koulurupeama ja detlaini isossa kirjallisessa tehtävässä jonka parissa on koko loma mennyt päätin tänään rentoutua. Tein neljä erilaista leipä/sämpylä taikinaa ja menihän siinä sitten jokunen tovi niitä leipoessa, mutta se oli sen arvoista. Tuoksu onkin ollut aivan huumaava ja mikäs sen mukavampi iltapala kun tuore sämpylä. Reseptit laitan vaikka huomenna, mutta tässä nyt kuvaa koko komeudesta.




Vasemmalla edessä ruispuolukkaleipä. Edessä oikealla ohravuokaleipä.
Takana vasemmalla kaurareikäleipä ja Takana oikealla porkkanasämpylät.